Eläkeiän nostoyritys 2009
Vuosi aikaa voitosta. 11.3.2009
Sivuille tuli vajaan viikon aikana yli tuhat kommenttia ja vierailijoita on ollut yli 28 000!
Tästä oli kyse tuolloin.
Kiitos kun kerroit mielipiteesi näillä sivuilla!
Keskiviikkona 11.3. pidetyssä tiedotustilaisuudessa hallitus ilmoitti, että se vetää pois lakiehdotuksensa yleisen eläkeiän korotuksesta.
Kansa sai tavoitteensa läpi, kun hallitus joutui perääntymään eläkeiän nostosta. Kansalaisten oma aktiivisuus toi voiton.
Opposition välikysymys ja internetiin perustettu kansanliike olivat merkittävä osa kokonaisuutta, jossa hallitus joutui nöyrtymään ja perääntymään huonosta päätöksestään. SDP kiittää kaikkia kansanliikkeeseen osallistuneita.
Ihmisten tarinoita hyödynnämme eläkekiistan eduskuntakäsittelyssä. Sosialidemokraattisten kansanedustajien kautta äänenne tulee kuuluviin.
Työmarkkinajärjestöt ja hallitus hakevat nyt yhdessä ratkaisua, jolla työuria pystyttäisiin uskottavasti pidentämään kolmella vuodella vuoteen 2025 mennessä. Myös ns. sosiaalitupo toteutetaan tammikuussa sovitun mukaisesti.
Tule mukaan aktiiviseen toimintaan reilumman yhteiskunnan puolesta. SDP:n jäseneksi pääset tätä kautta.
Lue ja kommentoi ihmisten tarinoita ja ajatuksia.
Information på svenska. |